sunnuntai 26. elokuuta 2012

Mäntsälän Messut

Tänä vuonna en Mäntsälän Messuille mennyt yritystä edustamaan, syynä huima paikkamaksu suhteessa tämän kunnan asiakasvirtaan, joten tänä vuonna olin vain katselijana.
Alkumatka meinasi tyssätä heti, kun ihmettelin miksi urheilukentän silta on suljettu (jätin autoni tyhjään keskustaan), mutta siellä olikin uudet metallikaiteet, ehkä ehkäisemässä liian vauhdikasta ajoa mopolla tai näytti että pisti pyöräilijänkin nopeasti satulasta pois.
Uskalsin sillan ylittää ja hetken päästä jalkapohjani olivat vaarassa, tällainen oli näky. Tuo kaikki muju tiellä on lasinsirpaletta jota jatkui aivan urheilukentälle asti.
Perille päästyäni taisin ostaa Mieskuoron arpajaisista yhden arvan ja voitin tämän-JEE.
saippuakuppi ja appelsiini saippua
Matka jatkui ja messut olivatkin edellistä vuotta pienemmät, vihreäsali ei ollut laisinkaan käytössä.
Muutamaan kilpailuun osallistuin ja ostin mummi ja minä pesuainetta La Filian pisteestä, siellä oli mm. ihanan näköisiä suklaalevyjä.
Ulkoa bongasin vielä melkein naapuri yrityksen Santasen mansikkatilan ja ostin mansikkahilloa, tarkoitus oli ostaa lahjaksi, mutta pitäähän sitä ensin maistaa voiko sitä muille antaa. Ensimmäinen purkki oli aivan ihanan kirkkaanpunaista mansikkaista hilloa, tuoksui hyvälle, ei harmaata kaupan tavaraa ja se päätyi kääretorttuun. Voi olla että kukaan ei saakkaan mansikkahilloa....
Kotimatkalla kävin vielä Juustoportista ostamassa mustaherukkahilloa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti