Google+ Followers

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Putkihuivi

Innostaako putkihuivi?

Itse en ole oikein ymmärtänyt näitä putkihuiveja trikoosta, mielestäni ne on rumia lörpöttimiä päässä, varsinkin kun ne roikkuu aivan kun hiuslisäkkeenä.
Muistan kuitenkin 80-luvulla äitini tehneen harmaasta neuloskankaasta minulle sellaisen ja kaverillani oli valkoinen neulottu, jonka taisi saada joululahjaksi. Sitä kyllä pidettiin, mutta niin, että suojasi kaulan että pään. Sen jälkeen taisikin tulla monen vuoden pipoton kausi.
Kaulahuivia olen kyllä käyttänyt ja hätä tapauksessa sen pystyi kietaisemaan pään suojaksi.

Tänä vuonna ompelin sitten omista jämäkankaista päiväkodin lapsille näitä putkihuiveja synttärilahjoiksi ja niitä on kyselty koska teet niitä myyntiin.

Nyt niitä on muutamat väännelty ja ehkä nuo merinovillaiset voisivat eksyä omaankin päähän, mutta mieleuiten kaulaan, ainakin nyt kun pakkasta alkaa olla aika mukavasti.

merinovillaa

merinovillaa

Käpysen trikoo

Lillestoffin trikoo


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti