sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Tilkuista osa1



Facebook tapahtumassa pääsi joulukuussa 2012 ilmoittautumaan tuunaus/ompeluprojektiin eri tilkkukangas pussien mukaan, 4 heistä valittiin ja tässä ensimmäinen tarina.
 

Tämä ihana tilkkupaketti pääsi koristamaan kirpparilta löytämääni vaahtomuoviheppaa. Alkuperäinen aivan kamala turkki sai lähteä ja vanhat farkut pääsi uusiokäyttöön. 
Tilkut

 
   Tein neulostilkuista korvat ja hännän. Häntään lisäsin vähän karvakangasta.
Korvat


häntä


  Leikkasin sopivat tilkut joutsen- sekä retropuut trikoosta, silitin tukikankaat nurjalle puolelle jonka jälkeen silitin tilkut farkkuun kiinni. 
  Kehystin joutsentilkut valkoisella pitsillä ja retropuun kanttinauhalla

 Sitten alkoikin kokoaminen joka oli aika työteliäs varsinkin kuin kaksi pientä poikaa hääri ”apulaisena”

   Ommeltiin ja purettiin vuorotellen :D
Silmät (miehen valitsemat) vielä paikoille.

Alhaalle vielä vetoketju. Ompelin yhden sivun kiinni ja kolmelle sivulle tuli n.metrin mittanen vetoketju
 
  Ja sitten pojat pääsivät hepan kimppuun.

 Suuret kiitokset Elinalle isosta työstä.
IItse olen samanlaisella hepalla ratsastellut Korsossa jossa olin päiväkodissa.

 Elinan tilkut eivät loppuneet tähän, tässä vielä loput ompelut.


-->
 Esikoinenkin sai jotain pientä. Boxerit 1/13 Ottobre lehdestä. Helppo ja nopea kiva kaava



  Kuopus sai unirätin Toinen puoli neljästä tilkusta ja toinen kokonaan froteinen. Väliin ompelin ”härpäkkeitä”




2 kommenttia:

  1. Ihanan muodonmuutoksen heppa sai kokea. Nuo pikku-apulaiset kuuluvat asiaan tuollaisissa tuunauksissa :D

    VastaaPoista
  2. Hieno heppa! Tuollainen olisi lapsilla kyllä ihan ykkönen...

    VastaaPoista