perjantai 25. lokakuuta 2013

Roska Tuunaus 3

Bellapuu lähetti 4 tuunaajalle kankaita ja tässä Marun tuotokset.

alkutilanne kankaiden osalta

" Roskana" työssä käytin koulusta löytynyttä koukku kiinnikettä/telinettä jossa kangaskaupat on pitäneet kangasnäytteitään.Kyseinen koukku olisi lentänyt roskiin jos en olisi sitä napannut matkaani.
Kankaat joita posti toi mukanaan olivat erittäin IHANIA ja paria kangasta en yksin kertaisesti kyennyt tuunaamisessa käyttämään yli ihanuuden takia mutta suunnitteilla jo niillekin kohtaloa muihin töihin. 
Tein koukun ja siinä mukana olleen neppi kiinnikkeen avulla säilytys pussin pinnasängyn reunaan yöpuvun,unilelun taikka tutin jemma paikaksi. Tai auton selkänojaan kiinni jolloin siihen voi lapselle laittaa mm.maitopullon taikka pieniä leluja lapsen iästä riippuen.Lisäksi tein fleecen jämästä sekä toisesta kankaasta talven jo kolkutellessa tuttipullolle lämpöpussin.
Tein kaksi työtä jo ihan siitä syystä kun säilytys pussista tuli aika lapselle tarkoitettu ja kun meidän perheessä vielä tuttipulloa käytellään niin se sopi mielestäni loistavasti pussin seuraksi.

Pussukan ensimmäisenä saumuroin ja lisäilin taskut. Sen jälkeen ompelin yhteen takareunan niin että se muistutti tuubia. Siinä vaiheessa asettelin yläosan sopivaan telineeseen ja mittailin mihin kohdalle teen napinlävet joiden avulla saa sitten nätisti pussukan pysymään kiinnikkeessä kiinni. Tämän jälkeen ala osaan lisättiin kuminauha ja ommeltiin alaosa kiinni. Nyt valmiiseen työhön voi halutessaan laittaa sisälle piiloon yökkärin ja miksi ei myös sitä unilelua että tuttia jota kuvissa esittää nytten lego.Taskuissa oli tilaa tutin ja unilelun lisäksi tilaa myös tuttipullolle joka kuvissa on lämpöpussissaaan.

aivan loistava idea


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti