torstai 31. tammikuuta 2013

Apua kaivataan pikaisesti, kumpaa? =EI KUMPAAKAAN


Pikaisesti kaivataan teidän mielipidettä kumpi ystävä trikoo on mieluisampaa vai peräti molemmat?
Jälkimmäisestä kuvasta tulee eräs noppapeli mieleen, missä noppaa heittämällä piti laittaa joko tyttö tai poika kuva käsikkäin.

Kiitoksia kaikille vastanneille, koska harva ilmaisi mielipiteensä, että ehdottomasti ihana kangas, päätin että en tilaa kumpaakaan.

Tulossa on kuitenkin alla olevia trikoita.


tiistai 29. tammikuuta 2013

Puikot kädessä-ei todellakaan

Tänään tuli Ikasyrin paketti, jossa oli ihania palmikkoneulos trikoita, tämä oli pehmeydeltään aivan uudenlainen, voisi sanoa melkein mokkamainen pinta.
Alunperin ihastuin nettikuvissa harmaaseen palmikkoon, mutta ommellessa punainen alkoi miellyttää entistä enemmän. En ole itse punaisen ystävä, takana lapsuuden traumaattiset kokemukset, olin allerginen punaisille vaateille. Liekö 70-luvun punaisissa vaatteissa liikaa myrkkyä minulle, kun muutenkin allerginen lapsi.

Tässä kuitenkin itse trikoo läheltä kuvattuna. Kuvat eivät kaikista parhaimmat, kun olen huomannut että kännykällä kuvien siirtäminen nopeampaa, joten tunnun nykyään sortuvan kännykkäkuviin.






sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Lillestoffin ja Znokin kankaat =arvottu

Tässä Lillestoffin ja Znokin uusia trikoita. Tuossa tähtikukassa kuviot olivatkin paljon pienempiä mitä kuvittelin, mutta kaunis sekin.


Näistä on ensimmäiset pipoerät ommeltu, teollisuussaumuri temppuili pitkästä aikaa, alalanka katkeaa ja koneesta pitää avata paljon, että uuden langan saa laitettua paikalleen ja eiköhän tämä pitänyt tehdä kaksi kertaa.
Mutta tämmöistä syntyi.

Tuotemerkit olen nyt tilannut Sominesta  josta saa todella nopeasti vastaukset, tuotemerkki sopikin värien puolesta todella hyvin pingviini trikooseen.

Olen pari päivää napsinut valokuvia ja pistin pojalle projektiksi tehdä minulle videon, jos osallistuisi tähän kilpailuun, katsotaan tuleeko valmista.
http://www.käsityöelämässä.fi/osallistu/lyhytelokuvakilpailu

Ja kaikkihan ei aina mene putkeen, tähän julkaisuun kommentoimalla voit voittaa lasten koon (L koko suositus n. 1-8v) kettupipon, siitä puuttuu Bellapuun tuotemerkki. Kommentointi aikaa on ma 21.1.2013 klo 20.00 saakka, voittajan pitää ottaa yhteyttä 21.2.2013 mennessä, jos haluaa lunastaa voiton.

21.1 Arpaonni suosi Siniä, ota yhteyttä Bellapuun s.postiin niin lähetän pipon sinulle.

lauantai 12. tammikuuta 2013

Hurmuri pipoja

Tätä kangasta oli pakko saada, eli Verson puodista Hurmuri joustofroteeta, kuosin on suunnitellut Leena Renko.
Tässä aluksi pipo.

Tässä meidän elävät hurmurit.


Tämä hurmuri Alex on jo 8kk, tässä vasta saapuneena meille elokuussa 2012. Pelastettu lopettamiselta Kärkölästä.

Eemeli, meidän ensimmäinen ottopoika, joka yli 10 vuotias, meillä ollut lähes 4 vuotta.

Tässä kilpparikuvioinen Iida 3v, pelastettu äidittömänä, 2 veljeä meni toiseen kotiin. Kuten kuvasta näkyy Iida ei ole moksiskaan vedestä, pentuna kävi jopa suihkussa, tässä ihan märän heinikon tulos.

Valkoinen kissa on Risto, joka tuli meille 6kk iässä, koska ei tullut toimeen perheen koirien kanssa tai ilmeisesti koirat eivät tykänneet, koska ainakin naapurin koirista Risto oli innoissaan. Risto leikattiin ja sen jälkeen ei viihtynytkään olla pihapiirissä ja löytyi lopulta tienpientareelta kuolleena, oli jäänyt auton alle.