Google+ Followers

tiistai 11. helmikuuta 2014

Bellapuun jatko- palkinto arvottu

Bellapuu täyttää keväällä 9 vuotta, se syntyi oman kuopukseni vanavedessä, kun hurahdin kestovaippoihin ja niitä alkoi syntymään liikaa.

9 vuotta ovat menneet nopeasti, olen samaan aikaan opiskellut, käynyt päivätöissä, välillä lyhennettyä työviikkoa. Illat ja viikonloput sitten Bellapuun asioita hoidellut. Tänä aikana tila loppui kodista ja jouduimme rakennusluvan kautta muuttamaan autotallin Bellapuun käyttöön. Silti 5 henkisen perheen tilat kävivät ahtaiksi ja pari vuotta sitten muutimme hiukan isompaan asuntoon maalle.

Nyt kun päätin pistää vuoden loppuun mennessä Bellapuun telakalle, olen ollut aivan lamaantunut. Osaksi syynä tähän on, että kirjanpitäjäni lopettaa ja en ole löytänyt yhtä hyvää tilalle. Olen kirjanpidon kanssa päässyt helpolla, en siitä itse ymmärrä juuri mitään ja olen vain kuittipinot kiikuttanut kirjanpitäjälle.
Koko ajan Bellapuu on ollut "harrastus" johon olen omia rahojani laittanut lisää, otanut jopa velkaakin. Järjellä ajateltuna aivan päätöntä, mutta olen saanut tehdä sitä mistä tykkään ja nautin.

Olen tykännyt käydä messuilla ja markkinoilla myymässä, vaikka välillä  se on ollut pahasti tappiollista.  Siellä on tavannut samanhenkisiä ihmisiä ja aivan ihania yrittäjiä. Lisäksi Facebookin kautta on tutustunut muihin yrittäjiin erinlaisissa ryhmissä, joissa saa neuvoa ja ideoita, kaikesta tästä putoan pois jatkossa. On ollut yhdessä järjestettyjä tapahtumia, on saanut olla samanhenkisten ihmisten kanssa tekemisissä.

Nyt en todellakaan tiedä mitä rupean tekemään, pelkään että jään nyhjöttämään kotiin, kun olen tottunut koko ajan menemään. Kesän saan varmaan kuulumaan hyvin kalliopuutarhassamme, mutta talvi-huh.

Ja ettei asia menisi aivan yksinpuheluksi, voitte kommentoida, kertoa omia kokemuksianne ja samalla osallistutte kuvan setin arvontaan. Aikaa on kilpailuun osallistumisella 28.2 klo 21.00 saakka.
voittona: kiertin keittiöpyyhe, patalappu ja joustofroteiset pienet pyyhkimet