Google+ Followers

torstai 17. joulukuuta 2015

Saaren Joulumaa 2015

Joulumaassa on käyty usein ja nyt oli 17 kerta kun tapahtuma järjestettiin ja itse ensimmäistä kertaa myyjän roolissa.

Lähtötilanne, minulla oli oma pöytä ja rekki mukana

Tapahtuma on kasvihuoneessa, isossa sellaisessa ja osasin odottaa että kylmä on. Valmistamani villahousut ja merinotunika ja merinopontso pääsivätkin 6 päivän tositestaukseen. Välillä joutui kyllä lisäämään lisäksi paksun villatakin, koska pöytäni sijaitsi aivan ulko-oven vieressä ja kylmä tuli.

Minun valikoimissani oli mukana tietysti pipot ja tuubihuivit. Koska tiesin niitä olevan muillakin myyjillä, oli mukana myös naisten tunikoita, tonttuhameita tytöille ja muuta extraa jota ei normaalisti valikoimissani ole edes ollut. Hittituotteeksi nousi heijastavat paksummat talvitrikoopipot ja merinopipot.

Uutena heijastavia koruja

Keppihevosia

Saurikki oli tukena viereisessä pöydässä


Myyntipöytiä oli kahdessa tilassa ja meidän (Bellapuu ja Saurikki) tila oli huomattavasti väljempi ja kun tungosta tuli, meillä riitti happi. Olimme siis aivan perimmäisessä nurkassa.
Tapahtumassa oli niin joulupukki, kuin  eläimiä sisällä ja ulkona.

Paikalla kävi myös Saaren alakoulu esiintymässä useampana päivänä, joten pääsin välillä oman lapsen esitystä katsomaan.
Esitykset olivat tässä kirkkotilassa


arpajaiset ja myyjiä

Tapahtumassa kävi paikallisia ja lähialueen kouluja ja järjestöjä pitämässä arpajaisia. Minä ostin kaiken kaikkiaan 10 arpaa ja vain yksi voitto tuli. Käsityöyrittäjistä Roosa B ja Annin Neulomaa ja Virkkamaa lahjoitti Saaren koululle myös arpajaisvoittoja.



Bellapuu vieruskavereineen markkinatorilla
Minullahan alkoi iZettlen sopivuus vanhaan Samsung tablettiin kiukuttelemaan, joten ostin pikaisella harkinnalla käytetyn iPhonen ja pääsin samalla testaamaan panorama valokuvaa.


Pika-arvonta vielä:Kommentoi tätä jukaisua joko omalla Joulumaa muistolla tai jollain muulla jouluisella kommentilla ja kommenttinsa jättäneiden kesken arvotaan yksi heijastava enkelin siipi.
Aikaa osallistua on loppuvuosi, eli 1.1.2016 jälkeen ei kommentteja enää. Muista myös laittaa sähköpostisi, mitä kautta saan sinut kiinni, jos voitto osuukin juuri sinulle.
voittajalle arvotaan yksi enkelin siipi

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Kiitos

Vau, viimekertaiseen valokuvakilpailuun osallistui useampi henkilö ja voittajaksi on arvottu Viivi Koponen alla olevalla kuvalla. Suuret kiitokset kaikille osallistujille.

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Knehtilässä

Harvoin sitä pääsee paikkaan myymään tai missä myös Bellapuun tuotteita on myynnissä, näin pitkä historia, ymmärsin että tila on ollu saman suvun hallussa vuodesta 1796. Lisää Knehtilän historista löydät täältä Knehtilä.
Paikan löysin alunperin niin, että oli jonkinmoinen suoramyyntipaikkojen päivä. Itse kun asun Kotipiirin lähellä, jossa tuotteita suoraan tuottajilta ja kävin netissä läpi paikkoja.

Knehtilään oli hyvät opasteet ja iso parkkipaikka. Valitettavasti itse en kiireiden takia kerinnyt maistamaan paikan antimista kuin kahvia ja suklaa-punajuuripiirakkaa ja hyvää oli.

Tässä Bellapuun pöytä ja uutena heijastava ranneke
Itse pöytäpaikka oli sopivanhintainen ja siihen kuului pöytä, mitä ei jokapaikassa ole, lisäksi se oli reilun kokoinen. Kuten kuvasta näkyy, pöydälle jäi jopa tilaa. Minua oltiin ovella vastassa ja opastamassa oikeaan paikkaan, joka helpotti suuresti hiukan tiukaksi menneelle aikataulutukselleni.
Kuvassa Tarja Majamäen soijakynttilöitä
Yleensä näissä tapahtumissa oppii tuntemaan uusia myyjiä, kuten nytkin vieressäni oleva Tarja Majamäkeä, joka valmisti aivan ihania soijakynttilöitä, minulle aivan uusi tuote. Soijakynttilän tarhrat lähtevät lisäksi pesussa pois, joten oivallinen lapsiperheilla tai kaikille ketkä haluavat olla varovaisempia kynttilätarhrojen kanssa. Sopii myös paremmin allergikoille, koska saastuttaa vähemmän sisäilmaa kuin esim. steariinikynttilä.




Itse Syysmarkkinatapahtuma kesti klo 10-15 ja ajattelin että niinköhän asiakkaita riittää viimeiselle tunnille ja kyllä niitä riitti. Itselleni tarttui mukaan muutama joululahja ja luomu kukkasipuleita.
Tarjoamisista vielä sellainen positiivinen seikka, että tarjolla oli myös gluteenittomia vaihtoehtoja.

Bellapuun pipoja siis löytyy nyt runsaasti Knehtilän tilalta.

sunnuntai 30. elokuuta 2015

Syksyn valokuvakilpailu starttaa- arvottu voittaja Viivi Koponen

En anna periksi ja yritetään vielä valokuvakilpailua jossa tarkoituksena on saada Bellapuun pipoja ja tuubihuivin kuvia käyttäjän yllä.

Osallistua voi maksimissaan kahdella kuvalla, joita ei ole aikaisemmin lähetetty Bellapuun kilpailuihin. Bellapuu julkaisee kuvia sosiaalisessa mediassa, voi käyttää mainonnassa niin netissä kuin painetussa materiaalissa.

Kuvat tulee lähettää 30.11.2015 mennessä osoitteeseen infoatbellapuu.fi ja laita sähköpostin aiheeksi valokuvakilpailu. Arvonta suoritetaan joulukuun alkuviikoilla ja voittajaan otetaan yhteyttä sähköpostilla. Palkinnon lunastamisaikaa on voiton ilmoittamisesta 2 viikkoa.

Teitä kiinnostaa varmaan sitten mitä on palkinnoksi.
Nyt voikin valita itse kumman palkinnon haluaa, voittoja on kuitenkin vain 1.
1. yllätyssetti kankaita, niitä on yhteensä 3 metriä ja palojen pituus vähintään 50cm
TAI
2. yllätyssetti pipoja joita on yhteensä 4kpl.

Jos et omista Bellapuun pipoa vielä, niin niitä löytyy mm.

Mäntsälä: La Filia
Mäntsälä: Suutari Saapasrenki
Levanto: Kotipiiri 
Karjalohja: Lastentuote Vekkuli 
Hyvinkää: Knehtilän tila
Kotka: Vadelmatarha
Järvelä: Kahvikammari Kalle &Amanda


 Sekä tietenkin Bellapuun verkkokaupasta



sunnuntai 23. elokuuta 2015

Perunasäkki vai keskiaikainen mekko?

Olen menossa viikon päästä keskiaika synttäreille ja pukeutuminen pitäisi olla sen mukaista.

miesten paita/tunika
Miehelleni tein pikasurautuksella kimonopaidan kaavalla ylläolevan paidan, materiaalina puuvilla/pellava keittiöpyyhekangas, kädenteillä ja pääntiellä puuvillanauha.

ei vielä valmis silkkitunika
Itselläni oli suoraneliönmuotoinen silkkitunika, tai kaapu, hervottoman kokoinen. Leikkelin siitä liivitunikan, ylläolevassa kuvassa vielä näkyy napit ja taskut, kädentiet ovat jo leikattu.


Silkkitunika valmis, kiinitys Saurikin korulla tai sitten voi jättää auki. Taskut poistin, alareuna on aivan alkuperäisissä ompeleissa, vain kädentiet, sivusauman ja pääntien osittain ompelin.

Korun tilasin vartavasten Saurikilta
Saurikin koru kuparista


Aluspuvun tein ruskeasta pellavasta, pääntiellä kuminauha, koska nauhan koin pesua ajatellen vaikeaksi setvitettäväksi. Hihat jätin hiukan vajaamittaiseksi, koska käytän vain todella kylmillä ilmoilla pitkähihaisia.

Vyö tehty myös pellavakankaasta, johon lisäsin kiinitystä varten pellavanauhan, kuva piirretty kangastusseilla. Ompelin myös pienen pussin kännykkää varten, niitähän oli jo keskiajallakin, joten se on pakko ottaa mukaan.
Pukuun oli hirmuinen hinku lisätä pitsiä, mutta sain pidettyä pitsikätköni kaapissa, keskiajalla kun käsittääkseni pitsiä ei käytetty.
Tarkoitus on vielä silkkikankaasta tehdä kolmionmuotoinen huivi.


Jotta en aivan yksin tätä tuunaus projektia olisi tehnyt, niin mies maalasi siniset feikki crocit mustaksi ja koristeli hopea maalilla.  Koristemiekka on 70-luvun matkamuisto interrail matkalta. Sen suojakotelo oli aivan hapertunut, nyt sitä on korjattu pahvilla joka maalattu kultaisella maalilla.

Synttäreille pitää tuoda oma juomamuki mukaan, savisia löytyi suht edullisesti kirppikseltä, mutta osa oli aika likaisen oloisia. Päädyimme sitten tuohiseen jotka ostimme Polvijärvi-päiviltä, maksoivat yhteensä vain 10€. Ajattelin että tuonne sisään saa hyvin piilotettua muovimukin ja se on kevyt kantaa mukana.

Niin ja mistä tuo otsikon perunasäkki tulee?
Minä kun puin tuon mekon päälleni, mies kommentoi, mikä perunasäkki sinulla on päälläsi?


Käsityökortteli Helsinki 8/15

Ensimmäinen Käsityökortteli Helsingissä koettiin vesisateessa keväällä, nyt toinen Käsityökortteli koettiin auringonlämmössä, parissa mittarissa vielä klo18.00 jälkeen näytti +30.

Ei siis mikään mainioin keli pipokaupalle, vaikka se syksy tuntuu kyllä jo iltaisin ja aikaisin aamulla.

Tässä helteisiä tunnelmia Bellapuun ja Saurikin yhteisestä kojusta.
Uutena mukana keppihevoset, sekä tee-se-itse kepparit

Keväällä Kampin kauppakeskuksen vessaan mennessäni, huomasin Kaakaopuun, mutta kun tulin vessasta ulos, en löytänyt enää koko paikkaa ja silloin kuumakaakao olisi ollut tarpeen. Tällä kertaa pistin tarkemmin muistiin mitä reittiä pitkin vessasta poistuin ja pääsin kaakaolle, jee.
Kaakaopuun tiski

Kaakaopuu

Valitsin chilikaakaon helteeseen ja hyvältä maistui, suklaa mukin päällä kyllä kerkesi sulamaan, joten joku saattoi bongata mukia nuoleskelevan myyjän. Saurikin Tanja toi vielä myöhemmin pistaasi herkun, joten on nämä reissut makeita.

Saurikki

Bellapuu

Jotta reissu ei aivan liian täydellisesti menisi, niin hajuherkkänä astmaatikkona sai välillä vedellä astmapiippua, kun ihmiset suihkauttelevat liikaa hajusteita. Seuraavana aamuna heräsin aivan tukossa, luultavasti kaupungin pölyt eivät ole minua varten. Nenäkannua käytetty, astmalääkettä lisätty, tuplaten allergialääkkeitä ja nyt illalla oli pakko turvautua Duactiin.

Suuret kiitokset kaikille asiakkaille, Saurikille, kuskeillemme, Käsityökorttelille ja Kaakaopuulle.


lauantai 18. heinäkuuta 2015

Siemens tiskikone ongelmia

Koska täällä jo imuri arviointia, niin nyt pystyyn tiskikone ongelmat.
Meillä hajoaa tiskikone yleensä heti kun takuuaika umpeutuu, nyt kun muutimme vajaa 4v uuteen kotiimme, tiskikone hajosi lähes samantien, merkkinä muistaakseni AEG.

Olen edelliseen asuntoon ostanut kalliimman yli 500€ tiskikoneen (ihan 1000€ en ole vielä raskinnut) ja siitä hajosi vetokahva ja nappulat lentelivät. Sen jälkeen netissä googlailin ja etsin halvimman.
Nykyinen tiskikone on maksimissaan 3v ja ostettu Expertiltä. Viime viikolla siihen tuli vikakoodi E15 ja ohjekirjan mukaan pitää ottaa yhteyttä huoltoon. Tiskikone ei ota vettä, siivilät pesty ja poistopumppu tutkittu, vesihanan siivilä puhdas.
Netistä löytyi kyseisiä ongelmia ja vika näytti olevan magneettilukossa, jonka hinta 60-70€, siihen päälle korjaajan palkka ja matkakulut-huh. Kokeilin sitten kätevän oloista huolto hakua, jossa korjaajien piti ottaa minuun suoraan yhteyttä http://www.helppokoti.fi/
No arvatkaa monta yhteydenottoa tuli? Onko kukaan muu käyttänyt palvelua?
Yhtään yhteydenottoa ei siis tullut.

Onneksi on google ja löysimme keskustelusta hyvin "monimutkaisen vinkin", millä vikakoodi saadaan pois. Tiskikone kallistetaan yli 45 asteen kulmaan ja vikakooodi katoaa.
Sehän toimi, tiskokine pikaisesti illansuussa pikaohjelmalla päälle ja kaikki toimi.

Seuraavana illalla työpäivän jälkeen tiskikone taas päälle, hienosti lähti päälle, otti vettä ja ohjelma pesee pari tuntia, mutta ilmeisesti huuhteluvaiheessa päättää taas olla ottamatta vettä ja koodi E15.
Käsinhuuhtelua ja kiroilua.

Kallistellaan tiskikonetta, putsaan konetta, kurkin tyhjennys pumppuun, sammutettaan hanaa, otetaan irti verkkovirrasta. Koodi ei enää poistu.

Sitten taas kyselyä mistä edullisin tiskikone ja tilaus menemään.

Tiskikone seisoi paikallaan vuorokauden, sanoin miehelle, että ota se irti kun uusi jo tilattu. Mieshän teki juuri päin vastoin ja laittoi vielä kerran johdot kiinni ja vikakoodi oli taas kadonnut. Nyt kone pesee toista kertaa ja katsotaan töksähtääkö taas toiseen pesuun.

Mutta mitäs jos se toimiikin ja uusikin jo tilattu?????

 OSA 2: Tämä teksti on alunperin kirjoitettu kesäkuun puolessa välissä, nyt on 18.7 vanha tiskikone toimii edelleen ja uusi tisikone nököttää eteisessä, koska vanha sanoisi itsenä kokonaan irti.....

OSA 3: Syyskuussa alkoi Siemens taas vinkumaan ja päätettiin vaihtaa uusi Candy tilalle.  Mutta jotta kaikki sujuisi tyypilliseen tapaan, huomasin että Candyn alaosan muovi on haljennut, vettä ei kuitenkaan mistään tiputellut. Myyjä sanoi, että paketoi tiskikone uudestaan huolellisesti ja lähetä heille takaisin. JEE! Olin kerinnyt jo lahjoittamaan pahvilaatikon päiväkotiin ja siitä oli askarreltu linna. Kone jäi siis viallisena meille, kun en kyennyt sitä paketoimaan hyvin. Tämä tiskikone ostettiin siis Mustastapörssistä verkkokaupan kautta.

Uusi ompelukone Husqvarna ZigZag

Kesäkirppis kierrokseni päättyi kerrankin hyvään löytöön.
Olin jo poistumassa kirppikseltä ja peruutin takaisin, oliko ompelukonelaatikko ovensuussa, mistä yleensä on ota tuotteita. Koneen päällä oli lappu, "toimii, mutta tarvitsee huollon".
Tarkistin myyjältä, että oikeastiko saan ottaa koneen ilmaiseksi, kurkistin sisälle ja ohjekirjakin näytti olevan hyvässä kunnossa, niin yhdeksäs ompelukoneeni pääsi kotiini. Kirppikseltä ostin myös Laura Ashley ruusupuuvillapalan.

Ompelukone on Husqvarna ZigZag  CL19
Kone on luultavammin 60-lukua, en löytänyt netistä tai ohjekirjasta vuosilukua koska olisi valmistettu, jos jollain tietoa, olisin kiitollinen vastauksesta.

Putsasin koneen, pölyä löytyi

koko etuosan sai kätevästi avattua

Putsasin ompelukoneen pölystä ja öljysin, vaihdoin uuden neulan. Aluksi paininjalan puristus oli aivan löysä, kone ompeli, mutta kangas liikkui paininjalan alla, ajattelin että jousi on löystynyt. Onneksi ohjakirjasta löytyi ohje, millä puristuksen saa päälle, sen jälkeen ompelu sujuikin mutkattomasti hiljaa hyristen.

verhokappa, vieressä ohjekirja
verho ommeltuna
La Filiassa on remonttiale ja sieltä bongasin kauan haaveilemani seinäkellon, joka sopi mielestäni hyvin uusien verhojan kanssa.

perjantai 10. heinäkuuta 2015

Bellapuu pipopeli PÄÄTTYNYT


Bellapuu tarjoaa 10v syntymäpäiviensä johdosta alennuskoodin, joka selviää peliä pelaamalla.
Eli napsautat pipoja mahdollisimman monta ja nopeasti. Kun pääset läpi, ruutuun tule alennuksen oikeuttava koodisana.

Koodilla saa Bellapuun verkkokaupasta ajalla 11.7-14.7.2015 -40% alennuksen yli 10€ tilauksesta.
Peli toimii tietokoneella, ei mobiilissa. Alennuskoodi kirjoitetaan isoilla kirjaimilla ja sen saa 10 nopeinta.
Pyrin päivittämään tänne ja facebookkiin kun alennuskupongit ovat menneet. (huom, ei yöpäivystystä) Alennuskupongit toimivat rekisteröityneellä asiakkaalla.
Uudet alennuskupongit alkavat 15.7.2015, tästä lisää myöhemmin.

Muista myös Facebookissa oleva 10v huutokauppa.

15.7 alkaa pelissä uusi etu, pelissä saamallasi alennuskoodilla saat -50% alennuksen, yli 25€ tilauksestasi. Alennuskoodeja on 10kpl ja ne päättyy viimeistään sunnuntaina, tai kun kaikki alennuskoodit on käytetty.






keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Kommentoi ja voita itsellesi pipo

Valokuvakilpailu oli avoinna 2.5kk ja nyt hiukan parempi tulos kuin viime kerralla.
Viimeksi kuvia tuli 0 ja nyt 2, tosin samalta kuvaajalta, isot kiitokset Maaritille.

Nyt te voitte ihailla näitä kahta kuvaa ja kertoa kumpi niistä on enemmän teidän suosikkinne, kommentoi alle ja kommentoijien kesken arvotaan valinnainen puuvillapipo.
Aikaa on 15.6.2015 saakka ja palkinto pitää lunastaa 2 viikon sisällä kun voittaja julkaistaan, eli laita esim. sähköpostisi myös viestiisi, jotta saan voittajaan yhteyden.

KUVA A

KUVA B



lauantai 9. toukokuuta 2015

Käsityökortteli Helsinki 5/15

KÄSITYÖKORTTELI

Jee Jolla ja Mac suostuvat taas yhteistyöhön kuvansiirron osalta, joten saan kuvia tänne blogiinkin.
Bellapuu osallistui ensimmäistä kertaa Käsityökortteliin livenä Saurikin kanssa.

Ilma oli jo aamusta hyvin pilvinen ja pientä tihkusadetta oli ja kun itse tapahtuma alkoi, niin vesisade alkoi ja sitä jatkui taukoamatta.
Kehtaanko oikein myöntää, mutta siitä on lähes parikymmentä vuotta kun olen viimeksi käynyt Kampissa, silloin oli linja-autoasemakin maanpäällä.

Asiakkaita oli harvakseltaan ja suurin osa niistäkin taisi olla ulkomaalaisia.
Niin ja kuvan henkilö nyt ei mitenkään liity tähän tekstiin.

 Saurikin korut ja Bellapuun pipot.
Loppuajasta pipot oli pakko piilottaa muovin alle, etteivät kastuneet.
Kuvaaja Tanja Janhunen