Google+ Followers

tiistai 17. helmikuuta 2015

Eka kirjoitus 2015

Aika on taas rientänyt, vaikka kiirettä ei kai ole minnekkään ollut.
Nyt olin 2pv lomalla ja päätin alkaa testailemaan lippiksen ompelua, olen aiemmin tehnyt vain itselleni ja joustofroteesta, nyt uskaltauduin käydä puuvillan kimppuun.

Ekan tein samalla tavalla kuin joustofroteisen, eli lippiksen reunaan yritin viritellä resori/kuminauha systeemiä, ei tullut mitään, resori ei mielestäni sopinut lainkaan puuvillan kaveriksi ja purkuun meni. Lopulta ompelin kuminauhan ja siitä tuli aivan liian pitkä, törröttää nyt nuken otsalla se kuminauhamytty.

 Lisäksi kokeilin ensin ilman vuorta, mutta koska lippis koostuu 8 palasta, on sisäosa aikamoista saumuritikkausviihdakkoa, oli pakko alkamaan laittaa myös vuori.
Seuraavaan retrolippikseen kokeilin kapeaa FOEta, olisi pitänyt muistaa vaippaompeluajoilta, että alle framilon, foe ei jaksa vetää kasaan lippiksen reunaa tarpeeksi.
Tämä retrolippis mahtuu siis SUUREEN päähän


Kolmanteen lippikseen silppusin sitten tyynyliinan, eiköhän tuotemerkki törrötä keskellä otsaa ja kuminauhan koin liian leveäksi, ei siis vieläkään hyvä.

Löysin neljänteen lippikseen pellavapuuvillakangasta, kuvittelin tilaavani joskus kauan aikaa sitten kankaan Englannista, mutta tulikin Japanista. Tähän löysin kapeampaa kuminauhaa ja ehkä tällä versiolla mennään, jos saan vielä inspiraation. Mutta huomenna kutsuu jo päivätyöni päiväkodissa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti