perjantai 25. lokakuuta 2013

Tuunaa roska 4 VOITTAJA



Tässä Marjon tuunaukset.
Tuunausmateriaaleiksi sain kolmea erilaista trikookangasta sekä 2 nappia.


 
Kaapista kaivoin vanhat, kirjaimellisesti puhkikulutetut, Moon Bootsit. Niiden sisus oli riekaleina ja ne olivat muutenkin surkean ja nuhjuisen näköiset. Löysin myös joskus markkinoilta ostetun, aivan liian jäykän, kaulaliinan. Uudeksi sisusmateriaaliksi pääsi vanha täkki.

  Lopputuloksena uudet, entistä ehommat Moon Bootsit karvavarrella ja tähtisomisteilla.

Siivosimme eräänä päivänä isännän vaatekaappia ja poisheitettävien pinoon tiensä löysivät mm. rikkinäiset ja ikiliassa olevat farkut. 
Näistä syntyi pojalle päiväuni-/autoilutöppöset. Näissäkin sisuksena vanhasta täkistä tehdyt töppöset ja kiristimet ovat peräisin vanhasta takista. Töppösten pohjat on tehty farkkukankaasta, jotta ne kestävät kulutusta paremmin.






 
Omasta kaapistä löytyi myös rikkinäisiä sukkahousuja ja muistin jostain lukeneeni, että ne ovat hyvää materiaalia neulatyynyn sisälle. Ja sellainenhan minulta puuttuu!



10 kommenttia: