tiistai 16. huhtikuuta 2019

Rintojen pienennys vk 3-4 takapakkia

Välillä jo ihan hyvä olo ja päivät kuluu edelleen lepposasti lähinnä tv.tä ja nettiä seuraten. Päivittäin teen olotilani mukaan 2-4km lenkkejä ja pyöräilen päivittäin kuntopyörällä.
Tarkoitus oli sairaslomalla maalata ja ommella, käytännössä olen maalannut vain yhden puun ja ommellu vain keskeneräiset tilaustyöt loppuun, jotenkin ei ole ollut inspiraatiota.

Selkä vihottelee edelleen varsinkin öisin ja aamulla tuntuu että jalat lähtee alta. Olen varovaisesti ottanut käyttöön pilatesrullan, koska se helpottaa särkyä.

Mutta mitä rinnassa on tapahtunut?

Oikeassa rinnassa iso aukile ja koska haavatyyny (joku geelijuttu) kastui suihkussa jouduin itse vaihtamaan ekaa kertaa teipit. Joutui muutaman kerran vetämään henkeä, oli kuin paistiliha kurkistelisi rinnan alta.
Aukile ei ole kipeä, mutta jatkuu neljättä viikkoa toimettomuus, eli en saa juuri mitään käsillä tehdä. Myös kävelylenkkejä piti lyhentää.
Käyn haavahoitajalla hoidattamassa aukileita joka toinen päivä, myös vasemmassa rinnassa on aukile, mutta onneksi pienempi.
Rintojen alla on ihottumaa joka kutisee paljon, siinä nyt käytössä perusvoidetta ja hydrokortisonia +   tuubitoppi liivien alla.
Rinnoista lähtee iho kuivumaan todella paljon, valkoista ihosolukkoa lentää paljon kun riisuu topin pois.  
Rinnat edelleen arat, koskettelu ja liikkuminen tuntuu heti. 

 4 viikko uupuminen 

Monet sanoivat että kolmas viikko on  se vaikein, itselläni neljäs viikko pahin tähän asti. Kivut eivät lisääntyneet mutta on todella voimaton olo,  nukun useamman tunnin päikkäreitä ja silti puhti pois. 
Tuorein hb on 107 mutta kuulemma normaali leikkauksen jälkeen. Kohta on lopputarkastus sairaalassa.




perjantai 5. huhtikuuta 2019

Mitä JOS rintojenpienennys viikko 2 (ei herkille)


KOTONA OLOA
Edelleen välillä totaalinen väsymys. Säännölliset kipulääkkeet jätin ekan viikon jälkeen pois, lähinnä pieniä äkkinäisiä viiltokipuja rinnassa ja välillä semmoinen tunne, kuin maito nousisi rintoihin.

Juuri mitään en ole tehnyt, pyykkiä pessyt, tiskikonenetta tyhjentänyt ja lakaissut lattiaa.
Netistä katsottu sarjoja, mutta niitäkin katsoessa alkaa väsymys painaa.

Kotipihalla kuljettu ympyrää ja pieniä kävelylenkkejä tehty, mutta siitäkin saataa yhtäkkiä nousta tuskanhiki ja äkkiä takaisin kotin.

Hb mulla 136 ja ferritiiniarvo 20, lääkärin mukaan en tarvitse syödä rautaa, mutta kävin sitä silti ostamassa, jos se antaisi yhtään puhtia.

Maanantaina kävin haavahoitajalla ja niinhän siinä kävi että MITÄ JOS HAAVAT AUKI, eli useampi aukile oikeassa rinnassa ja vasemmassa alkavia. Määräyksenä et nosta käsiä, et kurkottele. Mutta kun mä unohdan sen ja otan mukin astiakaapista, yöllä herään kun kädet pään yläpuolella, riuhtaisen peittoa liian kovaa.

Lisäksi molempien rintojen haavojen t-kohdasta alkoi vuotamaan jotain, ei ainakaan tulehdusta vielä, mutta eipä mukavalta tunnu.

Edelleen nukun unia pätkissä, kun selkä ei kestä selällään nukkumista.

Parantumista odotellen.

maanantai 1. huhtikuuta 2019

Rintojen pienennysleikkaus viikko 1 (ei herkille)

Nyt se on tehty ja viikko vierähtänyt. Leikkausta odottelin kesäkuulta lähtien ja kun yhtä aikaa en myyjäiskiireiden takia ottanut vastaan, minut pistettiin jonon hännille, luvattiin joulukuuta, sitten tammikuuta, helmikuuta ja välillä ajattelin, että en pääse enää lainkaan leikkaukseen.

Itse en osannut koko rintojen pienennysleikkausta edes kysellä, koska kuvittelin, että sitä tehdään vain yksityisellä. Kunnes minun ikuinen fysioterapiassa juokseminen selkä-hartia vaivojen takia fysioterapeutti kysyi, että olenko harkinnut pienennystä -no en ole kun ei ole rahaa. Mutta niinpä sain lähetteen työterveyden kautta ja jonoon pääsin lääkärin vastaanotolta 10 minuutissa.

Itse leikkausaamuna vasta sairaalassa alkoi jännittää ja hoitajakin sitä kysyi ja sanoi siltä näyttää myös verenpaineen ja pulssinkin mukaan. Hoitajalta sain heti lääkkeet, 2 suuhun liukenevaa Panadolia ja jotain vahvempaa, jonka huomasin tekevän oloni heti leijuvaksi.

LEIKKAUS 

Koska itselläni rinnassa kyhmyjä ja sukurasite rintasyöpään, ne merkattiin langalla ja poistettiin leikkauksen yhteydessä.  Ensin ultrassa puudutuspiikki (hervottoman pitkä) ja jollain jätti parsinneulalla työnsivät värikkään siiman rintani kyhmyyn, lanka törrätti pystyssä rinnassa ja se teipattiin kiinni, että pysyi kiinnin minussa leikkaussaliin asti.

Leikkassalissa minua odotti jo 5 henkilöä + 2 kirurgia tuli varmaan vasta kun nukuin. Laitettiin verenpainemittari, avaruussukka kun valitin että jaloillani kylmä (sairaalassa ei villasukkia, mutta tekijöitä olisi ollut- eli HUS nyt tekemään diiliä tekijöiden kanssa) ja kanyyli käteen, sitten hengitin happea ja seuraavaksi heräsin hyvin pökkyräisenä heräämöstä.
kanyyli


Heräämö oli mielestäni ehkä kauhein paikka koko leikkauksessa, kuulin kuinka muista puhuttiin, verenpainemittari tasasin väliajoin mittasi paineet puristaen ikävästi käsivarttani. Yritin pitää silmiä auki, mutta kauhea väsymys painoi päälle. Sairaalaan menin klo 7 aamulla ja osastolle pääsin klo 16.30.

OSASTOLLE 

Ensimmäisessä vuorossa oli ihana hoitaja joka kertoi että mulla alkaa nyt kokonaan uusi elämä, hän oli käynyt itse ruljanssin läpi, tuntui todella mukavalta tämä kuulla kun olo ei mikään mainioin tässä vaiheessa.

Olin osastolla yhden yön omasta pyynnöstäni, koska suvussa verenvuototautia, mutta kuulemma vuosin vähemmän kuin yleensä muut. Rinnoista lähti yhteensä 2kg pois ja ympärys heti sairaalasta päästyäni pienentyi 10cm.



KOTONA

Vaikeinta ensimmäisen viikon jälkeen on, että pitää nukkua selällään, vielä kun selkävaivainen, nukun 3-4h yössä ja sitten yritän jumpata selkää niin että yläkroppa ei liiku. Yleensä yöllä siirryin sohvalle joka kovempi ja siinä pystyi olemaan pienessä kylkiasennossa. Ihme ja kumma kissat ovat jättäneet minut rauhaan, vaikka yleensä aina tulevat rinnan päälle makaamaan.
Rinnoissa välillä pistelyä ja itse tunnen aivan kuin tikit pistäisivät ihoon. Suurimmat kivut olen saanut pois särkylääkkeillä, mutta tukiliivit painavat inhottavasti juuri tikkien alapuolelle ja olen joutunut käyttämään tukiliivien alla toppia.
Väsymystä on todella paljon, jos käyn aamulla kaupassa, yleensä lepäilen vain loppupäivän.
Näkyvää vuotoa ei ole ollut, eli ainakaan teippien läpi ei ole mitään tullut, tikit ovat sulavat ja niiden päälle laitettu ruskeaa teippiä.
Dreenien laittoa jännitin, mutta koska mulla niin vähän vuotoa, ei niitä tarvittu.

MITÄ JOS

Eniten nyt pelottaa, että tulee tulehdus tai että haavat eivät menekkään kiinni, sitä en nyt lainkaan tiedä kun teippejä ei kuulu itse poistaa jos mitään näkyviä vuotoja tai tulehduksia ei ole.

MITÄ EN SAA TEHDÄ

*Ensimmäisten viikkojen aikana ei saa nukkua kuin selällään.
*Käsiä ei saa nostaa yli olkapäiden, eli kurotukset esim. astiakaappiin kielletty ( 2 vk)
*Raskaita taakkoja ei saa kantaa, esim. kauppakassit
* Myös imurointi on kielletty 4 viikkoa
*En saa olla konttausasennossa tai vatsallaan
*koiran talutus (onneksi vain kissoja)
*Rintoihin ei saa 6 viikkoon tulla kovaa painamista tai hankausta
*kovaa rasitusta oleva liikunta myöskin kielletty 6 viikkoa

Korvaamaton henkinen tuki on ollut Facebookin Rintojen pienennysleikkaus ryhmät.