lauantai 16. helmikuuta 2013

Ompeluita tilkuista osa 2

Tässä Caritan työt tilkuista.


Näistä lähdettiinn liikkeelle eli Bellapuun lähettämät tilkut
-reilusti mustaa resoria
-palanen Majapuun mustaa ötökkä-neulosta
-palanen mustaa trikoota
-leveä ja matala soiro Majapuun vadelma-neulosta
-pallotrikoota oli reilunlaisesti
Tilkut
 Poika omi ötökkä-neuloksen, tyttö ilmoitti haluavansa hameen ja itselleni halusin jotain vadelma-neuloksesta, joka on yksi suosikkikankaistani.
 Itselleni ompelin vadelmasta tumput. Poika tykästyi tumppuhin (vaikka ovatkin vähän isot), joten saa nähdä kenelle nyt menevät... Tumppujen kaava löytyi netistä ja muokkasin sitä hieman. Kämmenpuoli tuli kahdesta palasesta ja selkäpuoli yhdestä. Tumpun varsin tuli mustasta resorista. Tein tumput hieman lämpimimmille keleille, joten ohuempi vuori oli sopiva.Vuoren ompelin mustasta trikoosta. Vadelmaneulosta jäi vielä jonkin verran.

Ötökkäneuloksen palanen ei sinällään riittänyt pipoon. Löysin Ottobresta (3/2005) hauskan pipon kaavan, jossa on sivukappaleet ja päälakikappale. Sivukappeleet tulivat ötökkäneuloksesta. Päälakikappaleeseen tongin kankaan omasta tilkkulootastani. Minulla on ollut aiemminkin päänvaivaa, että minkä materiaalin voisi yhdistää neulosten kanssa. Päädyin lopulta joustofroteeseen. Tilkkulootasta löytyi pariakin eri väristä joustista. Poika valitsi keltaisen. Vuorin ompelin ohuesta vihreästä trikoosta. Vuorin ompelin kiinni pipoon, kun tikkasin saumat. Jos vuori ei ole pipossa kiinni useammasta kohtaa, ei vuori pysy paikoillaan ja pipo on pojan päässä miten sattuu.
 Bellapuulta saaduissa paloissa ei ollut sellaista, johon tyttöni olisi suoranaisesti ihastunut. Pallotrikoosta piti eniten ja siitä päätin ommella hameen. Hameen tein kiiloista/soiroista. Hameen kaava on muokattu jostain Ottobren hameen kaavasta. Olen tehnyt tytölle kiilahameita samalla tavalla ennnenkin. Kiilojen kokoa olen vaihdellut käytettävissä olevien tilkkujen mukaan. Kiilojen määrää olen vaihdellut ja sen mukaan, kuinka leveän/kellomaisen hameesta haluan ja minkä kokoisia kiilat ovat. Kiilahameita olen tehnyt mm. omista vanhoista farkuistani. Tähän hameeseen tuli 8 kiilaa, joista 4 on pallotrikoota ja loput 4 valitsimme tytön kanssa omasta tilkkulootastani. Tyttö halusi hameeseen korkean resorivyötärön, joten sellainen siihen tehtiin. Vyötärö saatiin Bellapuulta saadusta resorista. Pallotrikoota jäi vielä. 
 Jäljelle jääneet pienet tilkut vien päiväkotiin ja eskariin. Kummassakin paikassa ottavat mielellään vastaan pieniäkin tilkkuja ja olen pari muovikassillista niihin kiikuttanutkin. Eskarissa tilkuista on tehty piirretylle omakuvalle vaatteet päälle. Päiväkodissa taas leikkasivat pahvista ystävykset, jotka vaatettiin tilkuilla. Lapset ovat kuulemma olleet innoissaan, kun ovat päässeet valitsemaan, leikkelemään ja liimaamaan värikkäistä tilkuista sopivia "vaatteita". 

Suuret kiitokset Caritalle ja omiksi suosikeiksi nousi tumput, omat ompelemani tumput ovat vielä resoria vailla.

2 kommenttia:

  1. Vadelmaiset tumput loistava idea tilkkujen käyttöön

    VastaaPoista
  2. Tumppujen kaava täytyykin pistää etsintää ja to do-listalle! :)

    VastaaPoista